EtusivuAsemaKirjatYhteystiedotIn
EnglishKirjakauppa
TARINOITA LÄNNESTÄ TARINOITA LÄNNESTÄ on palkitun turkulaisen sarjakuvataiteilija Mika Lietzénin uusi teos, joka koostuu neljästä pitkästä sarjakuvanovellista. Eri puolille Turkua sijoittuvat novellit ovat kamarinäytelmien muotoisia kuvauksia miehistä ja naisista, isistä ja äideistä, aviomiehistä ja vaimoista, rakastajista ja rakastetuista, lapsista ja kadulle sammuneista juopoista. TARINOITA LÄNNESTÄ on hillityn arkinen, mutta samalla henkeäsalpaavan kaunis teos, aivan kuin elämä itse. Rajun mustavalkoinen viiva antaa henkilöille todelliset kasvot. Vähäeleinen, mutta paljon puhuva kerronta tuo esiin heidän intiimeimmät mielenliikkeensä. Novelleja, jotka vain sattuvat olemaan sarjakuvaa.
NÄYTESIVUT
HAASTATTELUT Haastattelu
1 (www.asemakustannus.com)
ARVIOITA Kvaak.fi
(14/9/2007)
SAMALTA TEKIJÄLTÄ Aleksis
Kiven päivä
|  Mika Lietzén, uusi teoksesi TARINOITA LÄNNESTÄ on neljän novellin sarja. Miksi valitsit tällaisen muodon, vai syntyikö se vahingossa? Monilla projekteillani on parina viime vuotena ollut taipumus kasvaa jatkuvasti yhä enemmän pituutta, joten saadakseni kirjan valmiiksi asetin tarinoille 20 sivun rajoituksen. Novellimuoto oli minulle entuudestaan tuttu ja mieluisa, neljän novellin kokonaisuus sopi myös aihepiiriin, eli nykyaikaisten ihmisten realistiseen kuvaukseen. Onko novelleilla joitain yhtymäkohtia, liittyvätkö ne jotenkin toisiinsa? Suoria yhteyksiä tarinoiden välillä ei ole, mutta ne kaikki sijoittuvat Turkuun (Aurajoen ranta, Kupittaa, Humalistonkatu ja Ruissalo). Temaattisesti tarinoilla on yhteneväisyyksiä, niissä toistuvat samankaltaiset, inhimilliset aiheet. Tarinat noudattavat samaa perusrakennetta, niissä on yleensä kaksi henkilöä suljetussa tilassa, kamarinäytelmien tapaan. Ja kaikki neljä tapahtuvat reaaliajassa, sarjakuvakerronnalle ominainen elliptinen kerronta on tarkoituksella minimoitu. Miten kuvaisilit kerrontaa tässä kirjassa? Ulkoisesti se muistuttaa paljon KIRJOITETTU MIES -novellia, joka julkaistiin ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ -antologiassa vuonna 2006. Näihin novelleihin sain innoituksen näytelmistä, minua viehätti kovin se tapa, millä näytelmissä suurikin draama rakennetaan hyvin pienistä aineksista. Kirjoitettu mies -novellin kanssa yhteistä on tapahtumien staattisuus ja tarinan hidas avautuminen, hahmoista ja heidän tilanteestaan annetaan tietoa vähitellen tarinan aikana. Molemmat ovat tämän vuoksi voimakkaasti hahmokeskeisiä. Kirjoitetussa miehessä oli myös runsaasti tunnelmakuvausta, jonka taas jätin tästä kokonaan pois. Tunnelma syntyy tapahtumista ja pienistä asioista - aivan kuten näyttämöllä. Yleisesti ottaen tarinat ovat hyvin minimalistisia, karsin kaikki taustatkin pois ja pyrin luomaan käsityksen tilasta pelkästään hahmojen avulla. Merkittävä lähtökohta oli myös valkoisuus, halusin että kirjaan jää runsaasti puhdasta, valkoista tilaa. Seuraava kirja lähtee kuitenkin kaikilta osin toiseen suuntaan, tämä tasajakoinen kerronta tuntuu nyt liian tutulta ja turvalliselta. Tällä hetkellä minua kutkuttavatkin enemmän esimerkiksi kerrontaäänen käyttö ja harmaasävyt, ellei peräti värit. Sanoit joskus, ettet lue enää ollenkaan sarjakuvia. Miksi? En saa niistä juuri minkäänlaisia elämyksiä, toisin kuin kirjoista tai elokuvista. Toinen syy on ollut pyrkimykseni päästää omat ideani nousemaan pinnalle, jos lukee sarjakuvia alkaa väkisinkin mielessään rajoittaa itseään olemassaolevien teosten mukaan. Aloittaessani aikoinaan piirtämisen en ollut lukenut sarjakuvia käytännössä enää vuosiin. Halusin nyt päästä takaisin siihen olotilaan, joten lopetin sarjakuvien lukemisen vuonna 2004. Mielestäni tämä albumi onkin monella tavoin jatkoa niille sarjakuville, joita tein ennen kuin tutustuin nykysarjakuvaan. Myös visuaalisesti tarinat ovat paluuta sen ajan realistisempaan piirrostyyliini, joskin huomattavasti rosoisemmin. Tavoitteeni oli saada piirrosjälkeni näyttämään luonnolliselta, kuin se olisi piirretty kepillä tai hangattu kivellä. Millaisesta taiteesta olet saanut innoitusta tätä kirjaa tehdessä? Henrik Ibsenin seitsenosaisen Valitut draamat -sarjan hankkiminen muutama vuosi sitten oli ehkä se suurin innoitus. Juttuni ovat aina rakentuneet pienistä aineksista, mutta Ibsenin tuotantoon tutustuminen valoi uutta uskoa sellaiseen kerrontaan.
Toinen merkittävä innoituksen lähde on ollut maalaustaide, sarjakuvien sijasta olen ollut viime vuosina innostunut mm. Edvard Munchin, Edgar Degas'n ja El Grecon töistä. Myös Croquis-sessiot vapauttivat piirrosjälkeäni turhista maneereista, mikä on kenties ollut tärkeimpiä tavoitteitani. Yleisesti puhutaan, että sarjakuva on muuttunut aikuisemmaksi ja taiteellisemmaksi. Mitä mieltä olet nykysarjakuvasta? En enää tunne nykysarjakuvan tilannetta kovin hyvin, mutta muutama vuosi sitten olin täysin turhautunut kaikkeen kaupalliseen sarjakuvaan. Sellaisen muotoonsa jähmettyneen sarjakuvan taiteellinen anti on lähes olematon. Valitettavasti. Mielenkiintoisimmat jutut löytyvätkin ehkä vaihtoehtoisen sarjakuvan puolelta, joskin sielläkin monet tekijät alkavat helposti toistaa itseään. Harva kuvataiteilija tai taiteellisemmin suuntautunut elokuvaohjaaja pysyttelee yhtä visusti oman tyylinsä vankina kuin sarjakuvataiteilija. Ehkä se on se Hergén kirous. Yleisesti ottaen toivoisin näkeväni sarjakuvassa
huomattavasti enemmän kerronnallista kokeilua, totuttujen konventioiden
ja esitystapojen haastamista ja täydellistä uudelleenarviointia.
Paljon on vielä sarjakuvia kertomatta. |
