Kuvaus
152 sivua | A5 | kovakantinen
ISBN 978-952-99923-4-8
Asema 2008
Kiitos ja ylistys, huuto ja meteli, lihapullat, kuolema ja ilon hetki. Arkipäiväinen ja taivaallinen sekoittuvat ja luovat uutta runoilija-sarjakuvataiteilijan hämmästyttävissä kuvarunoissa. Suorastaan hervoton, rönsyilevä piirros ja teksti käsittelevät elämän suuria kysymyksiä ja saattavat ne uuteen valoon. Jyrki Heikkinen on antanut meille ihmeellisen lahjan!
Suomalaisen maalaissurrealismin edustajaksikin kutsuttu, Kuopiossa asuva Jyrki Heikkinen (s. 1958) tunnetaan paitsi tuotteliaana sarjakuvataiteilijana myös runoilijana. Kiitosvirret + ylistyslaulut on Heikkisen kolmas pitkä sarjakuvateos – tai viides runoteos.
”Lähtökohta löytyy arjen pienistä ja suurista sattumuksista, jotka saattavat paisua myyttisiin tai kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Kuva ja sana törmäävät toisiinsa, saavat vauhtia toisistaan ja assosioivat yllättävillä tavoilla. Mukaan on tullut yhä enemmän ääniä ja tunnelmia, joita olen perinteisissä runoissani ujostellut; pateettisia älähdyksiä, houreista korinaa, romantiikan kaipuuta ja silkkaa pöhköyttä.” – Jyrki Heikkinen